Minulle on näitä paranemis- ja sairastumistilanteiden vaihtoehtoja pohtiessani syntynyt vaikutelma, että erityisen sairastuttavaa oli nuorena, kun äitini sanoi jossakin oltuamme, että "Varo vaan, ettet...", koska se kutisti henkilökohtaisen tilani, henkilökohtaisen dominanssini, suvereeniuteni pois tuosta aiheesta, tuolta alueelta, jolla minun juuri olisi pitänyt vaalia omia vaikutusmahdollisuuksiani, omaa eheyttäni, terveyttäni, joka vaatii tilaa eikä lyttyyn laittamista. Samalla vaan varoa pöpötartuntaa tms, muttei kieltää itse'äni elämästä,olemasta tunteva noissa aiheissa, olemasta aikuisen tapaan suvereeni.
Kun jos minulla on jopkin kuva siitä, että näin pysyn terveenä, tällä tavoin eläen olen tercve, niin jotta sen varassa pysyisin terveenä, niin minun on saatava noudattaa tuota näkemystäni ja se merkitsee, että minun on saatava tehdä omalla tavallani, mutta jotenkin viisaasti, eheällä tavalla ulkoluvunkin tehden.
Siksi myös on paha, jos isä sanoo, että nyt siinä on kyllä se ja se vika, ja tyhmempänä olettaa, ettei sellaisia vikoja voi parantaa, niin silloin jollei itse ole kyllin dominantti, niin katoaa siltä kohden parantumismahdollisuus yhtään nopeampaa kuin mitä isä kertoo mahdolliseksi. Jos siis paraneminen käy mielikuvien, tunnelman, tekemisentapojen rytmityksen tms kautta, mikä on kiinni todellisuuskäsityksestä tai siitä, kuka päättää, miten tehdään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti