maanantai 27. helmikuuta 2017

B464. Hampaiden välit ja ystävällinen höveli mies versus kireäpipo

Hampaiden välit näyttäisivät laajenevan, jos on ystävällisen hövelin miehen tapaan ja avaa hiukan suutaan vähän niin kuin mies sanoisi hoh tai ha tms.
Ja hampaat näyttäisivät olevan tiiviisti vierekkäin, jos on kireäpipoinen, tarkka jonkun perspektiivin noudattamisesta.

4.3.2017 Jos mielikuvat vaikuttavat hammaslankaa käyttävän käsien tunnelmaan ja siis siihen, miten lujaa ja ajattelemattomasti milloinkin hammaslankaa käyttää, niin kannattaisi varmaankin ajatella, ettö ehjät hyvät hampaat, vaalin hampaani paremmiksi - eikä että ei kai vain tule reikiä tms vika-aiheista. Samoin jos sosiaalinen tyyli tai mielikuvat vaikuttavat hampaiden tarkkaan muotoon ja tiheyteen.

B463. Aivastelu ja vilustumisen vaaran välttäminen

Löysin tällaisen vanhan tekstini:

"Aivastamiseen voi olla monta eri syytä. Aivastaminen on yleensä vilustumisen tai vilustumisenvaaran merkki, jolloin olisi heti lakattava oleskelemasta viileässä paikoillaan ja puettava lämpimämmin vaatetta päälle ja ylipäätään huolehdittava, ettei olisi enää liian kylmä, ja varmuuden vuoksi lähiaikoina syötävä jotakin, missä on C-vitamiinia, esim. appelsiinia.

Kesällä aivastelu usein liittyy siihen, että on toisaalta liian kylmä ja toisaalta liian kuuma, esim. juuri auringossa oltuaan istuu liian viileässä varjossa, tai iho on joiltain kohdin liian viileä, kenties niin että pää tai jokin muu osa kehosta on liian kuuma, jolloin verenkierto olisi saatava toimimaan paremmin ja suosittava puolivarjoa ja säädettävä pukeutuminen sopivaksi, tai sitten ovat jalat liian viileät, mikä on vilustumisvaara.

Joillain aivastelu liittyy siitepölyallergiaan. Puut ym kasvit ovat tärkeä osa elinympäriustöämme, arvokas sen elementti ja siksi niihin on mukauduttava, ja jollei mukaudu arvostaen, niin ne tuntuvät häiritsevästi läsnäolevilta, mikä kai ilmenee allergiana.

Jotkut myös aivastavat valosta tai pölystä. Nuo kai pityäisi nähdätoimeliaan elämän elinympräistön osina eikä yksinäisinä elementteinä. Yleensä puiden katselu auttaa säätämään luonnolliseen elinympäristöön liittyvät reaktiot oikeanlaisiksi, kuten vaikka lämmönsäätelyn.


"

B462. Tietokoneaddiktio ja muut mukavat tekemiset mutta samantapaiset uomat

Jos tietokone menee rikki, niin huomaa, miten tottunut on aina istahtamaan

tietokoneen ääreen ja hoitamaan sillä asioita. Osa ongelmasta on tekemisen

puutteessa, osa arjen hankaluuksissa, kun tietolähde tai kommunikaatioväylä ei

toimi, ja osa siinä, että etenkin väsäht'neenä on tottunut tiettyihin uomiin.

Tekemisen puutteeseen auttavat muut mukavat tekemiset ja muut samantapaiset, esim.

nettiuutisten sijasta lukeminen, tv ja radio ja sähköpostin sijasta juttelu,

kännykkä ja kirjoittaminen. Väsähtäneenä on yleensä oltava aika samantapaiset uomat

kuin mihin on tottunut, jotta olisi mukavaa, tai sitten jokin vaihtoehto, josta on

tavannut pitää. Jos menee väärille urille taas rikkinäisen tietokoneen ääreen, niin

hetki taukoa ja päivän muihin askareisiin, tai jos olisi katsellut videota tms

ajanvietettä,niin sitten jokin harrastus tilalle, esim. musiikki radiosta tai

CD:ltä, soittaminen tai laulaminen, tai ulos ihmisten ja toimeliaisuuden pariin,

luonnon kauneudesta nauttimaan.

B461. Suru puolison kuolemasta ja elämän jatkaminen

Jos läheinen kuolee ja suru tuntuu vaikealta ajalta,niin on olennaista huomata,

ettei hän ole enää kantamassa elämän taakkoja kanssasi, joten väärän mitoituksen

tyuoman epäonnen sijasta sinun olisi oltava itsenäinen ja muiden ihmissuhteidesi ym

muun elämänsisällön varassa. Jos puolison viime ajat olivat huonoja, ei ole hyvä

jäädä niihin kiinni jatkaen samoja uomia, vaan olisi aloitettava hiukan uutta,

rakennettava elämän muiden puolien varaan ja säilöttävä puyolisosta muistoja

hyvistä ajoista, kuin vaikkapa heilaehdokkaasta, jota ei saanut, mutta joka

tavallaan on osa omaa identiteettiä. Jos puoliso oli taitamattomampi tai vähemmän

vasttuuntuntoinen kuin snä, hän luultavasti oli nojaavaisermpi, joten pitäisi varoa

nojaamasta siten häneen ja hänen taitamattomuuteensa: ei häntä tarvitse matkia.

B460. Ientulehdus ja viileät puhtaat ikenet sekä koululaismainen laatu

Ientulehdus on tulehdus, joten siihen varmaankin myös auttaa viileys ja koko suun

pitäminen ihan puhtaana, jopa hygieenisena, myös hampaidern välien.
Hampaita ylipäätään näyttäisi parantavan hyvä hyvin pureva peruslaatu kuten vauikka

koulu, tervehenkisyys, asioiden perustaso hyvin huolehdittu koko ajan.

Suun lämpötilaan vaikuttaa paitsi ruoka ja juoma, niiden tuoma lämpö, ja mahdollinen tulehdus, myös kehon lämpötalous, johon osin mielikuvat vaikuttavat: jos ajattelet, että suu tai kieli olkoon kuuma, niin se lämpenee helpommin, kun taas jos ajattelet, että kieli ja suu olkoot viileät, niin saat ne viilenemään.

B459. Koirien penikkatauti

Tällainen arvaus korieni kertoman pohjalta:
Penikkatautia sairastava koira ajattelee jostakin syystä olevansa vielä pentu,

siitä pentumaisuus. Mutta joku onlähettänyt hänelle jäniksen (jänismielikuvan,

jänistyyliä, jäniksen piirteitä). Nyt koiran pitäisi arvella, että miksi. Onko hän

niin komea, nätti, mukava, jo kyllin kypsä saadakseen heilan?

B458. Pehmenneet hamoaat ja koulujärki ym vahva kantti

Joillakin, joilla suu on jatkuvasti lämmin ruuan ja teen myötä, voivat kai hampaat

pehmetä iän myötä. Jos tuota miettii, niin tervehenkinen kantti kuten esim.

koulujärki, ulkoilu, arkirealismi, terveet elämäntavat ja tervehenkisyys, omat

vahvuudet, nämä tekevät kai hampaista vahvoja ja pelkkä lösiminen huonontaisi

hampaita. Vanhva ote asioihin versus löperö, valheet yms. Eli kantsis kanssa

miettiä, mistä elämäntavan löperöityminen johtuu, esim. seurasta, jonkin elämän

puolen pois jäämisestä vai mitä pitäisi korjata?

* * *

8.3.2017   Hampaisiin näyttäisi vaikuttavan mm sosiaalinen seura, tai siis niiden tuntuun vaikuttaa se, kenen kanssa on lähiaikoina ollut tekemisissä ja ketä jäänyt ajattelemaan, kenen tavalla asioita katselemaan. Ja tuntu on kai luonnonvalinnan tuoma keino huomata, mikä vaikuttaa hampaisiin mitenkin ja miten hyvin hampaat milloinkin voivat. Heti tavallisen aterian jälkeen hampaani vaikuttavat hyvinvoivilta kuin jokin kasvi. Mutta jos syö lämmintä mössöä, niin vaikuttaa siltä, että jos suu jäisi sellaiseksi, niin hampaat pehemenisivät liikaa. Jos on ulkoa lukeneen kanssa tekemisissä, niin hampaat tuntuvat huteroilta ja heikoilta, kun taas omakohtainen käytännön ihminen reipas ja vahva saa hampaista vahvat. Kantti tuntuu tekevän hampaisiin vahvuutta ja puutteita omaavien ihmisten seura tuo niihin vikoja, missä on kummaa tuo, että jo seura eikä puutteiden tarttuminen vai keskusteluyhteyskö tuo näkökulman kapeuden ja osaamattomuuden omiksikin vioiksi? Joko nuo vaikutukset tulisivat ajan myötä ja tuntu vain kertoo sen etukäteen tiedoksi, tai sitten hampaat elävät suussa elämäntilanteiden mukaan.

B457. Kolarissa halvaantuminen ja ettei ajattele autoa ja että tekee elämäntapamuutokset heti

Jos sattuu onnettomuus, vaikkapa hirvikolari, niin siinä hirvi ja kai ihminenkin

jää helposti miettimään mielessään autoa ja törmäystä, siis elotonta esinettä ja

yhtä hetkeä, jolloin meni huonosti ja joka johtui aiemmasta ajovauhti-, näkyvyys-

tms arviointivirheestä, esim. sosiaalisen paineen alla toimimisen tuottaneesta

virheestä. Elottoman esineen ajatteleminen tuo elottomuutta kroppaan, se ei ole

kropan toiminnan ohje niin kuin esim. elämän miettiminen, tervehenkinen elämä

ylipäätään, mielikuvat tervehtyvästä toipuvasta kehosta, elävöiuttävyys yms.
Ihminen voi myös kolarissa tajuta selvään, että on liian vaarallista ajella tähän

tapaan, ja jää siksi paikoilleen (voiko liukastujalle olla sama, mutta

palvelutaksin voi jalkavaivainen tms tilata liukkaalla ihan ovelleen), mhin

auttaisi elämäntapamuutos heti: lopettaa ajaminen ai kenen tahansa kyytiin

lähteminen. Jos aikoo vielä ajaa, niin isolla tsempillä on eka opeteltava virheistä

eroon.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

B456. Ei seiso ja "Elä ja...", hiukan etäisemmin & huomaavaisuus

Jos miehellä ei seiso tai ei seiso kyllin hyvin, vaikka on seksuaalinen tilanne,

jossa sitä toivoisi, niin ohjeen "Elä ja anna toisten elää!" noudattaminen kaikin

puolin auttaa. Lisäksi ihan suoraan kohti menemisen sijasta voi olla hiukan niin

kuin ikkunaan päin kääntyneenä, siis hiukan etäisemmin tai hajamielisemmin, vaikka

on läheinen tilanne, muttei siis yksinomaa etäisesti tai hajamielisesti. Ja lisäksi

olla huomaavainen, etenkin tunteita kohtaan, mies siis naisen tunteita kohtaan. Ja

nämä muutkin juuri mieheltä odotettavia.

2.5.2017   Voisiko erektio liittyä valmiuteen saada lapsi ja kantaa siitä kasvatusvastuuta? Eli jollei seiso nuorempana tai jonkun tietyn naisen kanssa, niin voisi kumminkin seisoa, kun on kovin lapsiin päin kallellaan, mutta seisoisi ehkä eri tyylillä kuin miten yleensä kuvaillaan, eli ettei kuin jökö vaan vähän kuin kohmeisen maan alta esiin ponnistavat kukan versot?

B455. Ihmeparannusohjeyritelmä XXXV * Pyörätuoli ja elämäntavan keskioikea

Jos jalat eivät oikein toimi ja joutuu käyttämään pyörätuolia, mutta kädet ja yläkroppa toimivat, niin kenties hyvällä tavalla yrittämällä liikkumista voisi löytää liikkumistavasta, asenteesta, tekemisentavasta, jne kohdan, jolla liikket toimivat helpommin ja jopa hyvin, myös jalkojen liikkeet. Se olisi samalla elävöittävän tervehdyttäväkohta elämäntavassa, jalkojen, alakropan ym liikkumismahdollisuuksia paremmiksi korjaava. Sellainen olisi kai terveiden elämäntapojen keskioikea, sellaisena kuin blogissani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi kohdassa Terveet elämäntavat kirjoitan. Siinä tärkeitä olisivat etenkin moraali ja tunteidenmukaisuus, sillä niiden avulla löytää oikeaa kokonaisuuden tasapainotusta a tapaa olla tunteiden kanssa a muun elämän kanssa ja ylipäätään oikeanlaista motivaatiota ym., mistä myös ohjeiden muissa osissa. Teksti on tosi pitkä, olikohan yli 230 kohtaa nykyisellään.

tiistai 21. helmikuuta 2017

B454. Paraneminen & fyysisyys

Tämän parantamisnäkemyksern mukaan ei fyysisyys ja liikunnallisuus ole parantumisen este mitenkään, vaan inhorealistisuus on, jos aina uskoo huonoiten sujuvat hetket todellisuudeksi koko ajan tai uskoo ilkeilevien kriittisten miesten edustavan realistisuutta.
Parantuminen tuntuisi osassa vaivoja edellyttävän muuntautumiskykyisyyttä, mikä tarkoittaa, ettei silloin pidä antaa ei-liikunnalliselle ohjeita kiinnittää huomiota kroppaansa paljon tavallista enemmän, kun hän luultavasti tuumisi "se oli nyt noin, pidän sen siis koko ajan niin" tms paikoilleen jumiuttavaa.
Monessa vaivassa on joko hetkellinen ylirasitus, vamma tai uudehko huono tapa. Ylirasituksen jälkeen kroppa ja mieli palautuisivat levon ja terveiden elämäntapojen myötä. Vammoista parantuminen tuntuisi edellyttävän elävöittävyyttä ja jonkin laista muuntautumiskykyisyyttä, esim. haavan paranemiskykyä.
Huono tapa voi oireilla esim. vajan kuukauden sen jälkeen, kun se varsinaisesti muodostui, sillä tavat syntyvät yleensä jossakin ympäristössä, missä on tietyt ihmioset, tietynlainen ajattelu ja tietynlaiset elämäntavat, joiden hyvät puolet toimivat motivaationa pysyä sillä uralla mutta huonot puolet ovat jotakin, mitä vastaan muistaa siinä ympäristössä varautua, muttei ehkä jälkikäteen muussa ympäristössä samoilla urilla jatkaessaan.

B453. Vanhusten sairastumis- & kuolinsyyt ja parempi käsitys älykkyydestä ja viisaudesta

Vnhusten kulinsyyt ja syyt sairastua

Isoin osa vanhustenvaivoista näyttäisi johtuvan siitä, että vanhus on viisastunut

paljon työvuosiensa aikoihin nähden, mm harjaannuksen, taiteiden, elämänpiirin

kiinnostuksenkohteiden laajuuden, loma-ajan tuomien voimien, tuttavapiirin

viisastumisen ja uskonnon tuoman tuen myötä. Samoin iso osa vanhusten kuolinsyistä

tuntuisi olevan taitavan vanhuksen ja pöntön nuoren työntekijän tai sukulaisen

välisiä kommunikaatiokatkoja, kun nuorten olettamukset, että jokin on hölynpölyä,

kääntyvätkin taitavamman perspektiivin leimaamiseksi pupuksi ja niin sen

ylikävelemiseksi jollakin tökeröllä, jota järjeksi kutsuvat, vaikka se on paljon

alkeellisempaa järkeä kuin vanhuksen oma taso. Tähän voisi olla apua

kirjoituksistani:
ajattelukyvyn kehittäminen ja älykkyyden kehittäminen http://pikakoulu.blogspot.fi
pehmeä versus kova taktiikka (klikkaa nimeäni niin pääset blogilistaani, mistä voit selata otsikoita)
uskonto ja järki (samoin:blogilista)

linkit altzheimer, parkiunooson, ikänäkö, yms parantamisaiheisessa blogissani


Yksi mietittävä seikka on valehtelu, valehtelun vaikutukset. Joskus on syytä päättää kärsimykset ja aina sitä ei voi sanoa ääneen, sillä armomurha ei kai ole ainakaan aina sallittu laissa tai ainakaan kyllin nopeasti ollakseen armnelias. Mutta aiheesta voisi puhua kiertäen, laimeasti, arvoja mainiten eikä suoranaisesti valehdellen. Esim. ettei ole hyvä pitkittää kärsimyksiä tai ettei hoito ole hyväksi, jollei se paranna potilaan oloa. Jos sen sijaan valehtelee, vaikka, ettei me sitä vaan tässä yritin juuri tuota samaa minäkin, niin siinä katoaa tilannekuva, se ei ole enää kiertoilmaisuin selkeästi puhuttua vaan tekosyy toiselle saada valehdella vaikkapa pahantahtoisestikin eli potilaan kärsimyksiä käytännössä lisäten tai hänen tulevaisuudennäkymiään huonontaen, mihin on vaikea puuttua, jos kerran juuri hetki sitten valehtelu sallittiiun ja jokukolmas keskustelun osallistuja ei pysy kärryillä siitä, mikä oli mitenkin epäviisasta vaan kannattaa tökerömpiä nuorempien vuosien taitotason rationaalisuuden kuuloisia ratkaisuja, vaikka paikalla olisi osaavampiakin, humaanimpiakin. Siksi on hyvä puhua niin, että arvot joita kannatetaan, ovat suorasanaisesti ilmaistuja, vaikkei kaikkea sanottaisi lujalla äänellä ääneen, jos armomurhasta on kyse.

lauantai 18. helmikuuta 2017

B452. Muistinmenetys nukkuessa ja työmäisen perspektiivin tekeminen muistettavasta

Ihminen muistaa asioita hyvin työmuistissaan, kun työmäisesti jatkaa samoja vanhoja tekemisiä ja samaa vanhaa elämäntapaa. Mutta jollei ole niin urautunut, niin joillekin voi käydä, että aamu jatkuu eri perspektiivistä kuin illalla, ja niin illan loppuosan tapahtumia ei niin hyvin muista - jollei sitten seuraavana iltana yhtä unisena samalla tavoin urautuneena. Mutta jos on jotakin erityisesti muistettavaa, tai haluaa varmuuden vuoksi kokeilla, pystyykö aamulla vielä muistamaan illan tekemisensä ja niihin liittyneet aatokset, niin voi illalla ennen kuin alkaa nukahtaa tehdä työmäisen urautuneen tapaisen perspektiivin muistettavasta aihepiiristä ja jättää sen mieleen kuin aamulla kunnolla herättyään jatkettavan työn.
Iän myötä oppii uusia taitoja ja niin voi olla urautunut useampaan asiaan vuorotellen, mikä vaikeuttaa muistamista, mutta jos tekee laajemman perspektiivin, joka sisältää kaikki nuo aiheet ja mieluusti arjen tavallisia pääasioita, niin muisti toimii paljon helpommin.

perjantai 17. helmikuuta 2017

B451. Suonenveto ja lämmitä seutu & avaa kuin kasvin verso

Suonenvetoja tulee, jos on jalan tuo seutu kylmä, eli koko seudun lämmittäminen esim. toista pohjetta vasten painamalla auttaa.
Lämmittävän verenkierron parantamisesta tuli mieleeni mielikuva kasvin tuoreesta mehevästä versosta: mitä jos ojentaisi alueen/lähiseudun kuin tuollainen verso, niin lakkaisiko suonenveto?

torstai 16. helmikuuta 2017

B450. Synnytyksessä ponnistaminen

Minulla ei ole lapsia, mutta liikunnallisen osaamiseni pohjalta sanoisin tällaista.

Synnytyksessä vauvan tulisi tulla ulos tietä, joka on ihmisluonnossa, siis naisen luonnossa ja vauvan asennossa, liikkeissä tms. Eli jos osaisi olla tekemättä töitä itseään vastaan, niin voisi vauva tulla ulos helpolla. Tässä on kai kaksi asiaa osattava. Ensinnäkin ei saa puristaa synnytysteitä kiinni edes alaosasta, vaan olisi ponnistettava niin, ett'ä synnytysteiden alaosa , keskiosa ja synnytystiet kokonaan aukeavat, Ah! Se on vauvan tie maailmaan.
Toinen seikka on se, että yleensä esim. jos tuubissa tai sukassa on jotakin, mikä pitäisi saada ulos, niin sen saa helpoiten kokonaan ulos, kun puristaa tuubin kauimmasta päästä ensin ja sitten vasta hiljalleen, liikuttaa kättä lähemmän tuubin suuaukkoa. Tai jos sukassa on jotakin, niin vetelee sukkaa pitkin, että saa sen ulos. Eli pitäi aloittaa kauimman kolkan vatsalihaksista ja vielä sitäkin ylempoää sen viereisistä. Ja ponnistaa niillä tyynen tunnelmatajuisesti avaten samalla synnytysteitä auemmas ja ihan auki.Ja sitten jos yhtään näyttää lähtevä liikkeelle, tai vaikkei vielä lähtisikään, niin pitää keskikohdan tai koko vatsan etuosan lihaksilla laimeasti vatsa hiukan lättänämpänä kuin se voisi olla, niin vauva ei lähde tekemään pömppövatsaa vaan jos vauvan saa liikkeelle, niin liukuu jo edemmäs. Ja silloin taas synnytysteiden avoimina pitäminen on tärkeintä, luulen.

17.2.2017   Tuossa on tärkeää tuo, että pitää ensin avata synnytysteiden uloin osa, sillä siitä on tottumus eniten krampata kiinni. Ja jos sen saa oikein auki, niin on luonnollista avata siitä vierestä synnytysteiden keskiosat. Ja kun ne molemmat ovat oikein auki tyyliin Ah!, niin synnytysteiden sisemmät osat kai aukeavat luonnostaan niiden myötä.
Luulen, että synnytysteiden pitäisi olla auki tyyliin kuin pitäisi jotakin vähintään mapin kokoista nippua tms kädessään, siis se käden muoto, kauemmas aukeneva, ei yhtään kiinni puristava niin kuin ote vaan kuin kädellään levittäisi jotakin. Siis sormet aukon kohdalla ja kaari synnytysteiden alkuosan teinoilla.  Ah! Pitäisi löytää sellainen ponnistamisen tapa, että täältä sisempää ponnistan ja alempaa/kauempaa, ulompaa aukeavat samalla synnytystiet ihan auki. Ah! Vauvan tie maailmaan.

Pitäisikö äidin vauvan synnyttyä jäädä hetkeksi muistelemaan, millä tavoin ollen/tehden/yrittäen synnytys sujui hyvin, niin siitä syntyy malli vastaisille synnytyksille, esim. puoleksi minuutiksi jossain välissä aika pian.

* * *

Yksi arvaus on, että vauvan pitäisi itse osata avata synnytystiet. Jos sille kommunikoisi vähää aikaisemmin vaikkapa pitämällä kättään ystävällisesti mahalla. Niin ehkä jos vauva sanoisi pehmeästi Hei niille seuduin missä se on synnytysteitä kulkemassa tai minne juuri tulossa, niin aukenisivatko ne pehmeämmin, helpommin.

* * *

Koordinaatiokykyä parantaa, siis mahdollisuutta huolehtia yhtä aikaa useampi kohta ja huolehtia ne paremmin, mielekkäämmin, jos käyttää koordinaatioon sosiaalista silmäänsä ja katsetta ("tuon kohdan viereen") sekä tunnelmatajua.
Jos ajattelutyyppi aiheuttaa kireyttä jonnekin ja kenties lötköyttä ja ei-niin-elinvoimaisuutta toisin paikoin, niin ajattelukurssini http://pikakoulu.blogspot.fi ajattelutavalla ei ole noita vikoja, ainakaan jos sen yhdistää tervehenkisyyteen (terveet elämäntavat http://opisuomalaisuus.blogspot.fi).

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

B449. Tajunnantilan häiriöt ja yrittämisen tavan tervehenkistäminen

Jos tajunnan tilassa on häiriöitä: käsityskyky ei tavoita asioita vaan lyö tyhjää, näkökenttä on sumentunut, tms, niin se yleensä liittyy niskajännityksiin ym kehon lihasten vahvoihin jännityksiin sekä kireyteen, ja toisaalta yrittämisen tapa on huono, jos käsityskyky ei pelaa. Tarvittaisiin siis tervehenkistä rentoutta, jossa toiminta sujuu parhaiten, sekä yrittämisen tavan tervehenkistämistä, ks. esim. ajattelukurssini
Helppo ja tehokas arkijärkisen objektiivisen ajattelun kurssi http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

B448. Kivut & säryt ja hevosneulekuvio

Laitan tämän nyt tähänkin, kun ajattelen, että niin se löytyy helpommin.
Eli kipuihin näyttäisi auttavan tämän hevosneulekuvion katseleminen.

Hevonen on oikeastaan laadittu tunteidenmukaisen elämän malliksi. Lisää tilaa tunteille voi helpottaa kipuja, sillä kivut usein ovat seurausta siitä, että jokin asia on hankala kantaa, painostaa, on ikävä tms, milloin tilaa omille tunteille tuo vapautta olla ilman että satuttaa itseään jotenkin.
Hevosessa on olennaista, että se kaartaa eikä tule suoraan kohti, mistä syntyi konflikti ja lisää kipua, vaan se kaartaa niin kuin sen mieli tekee, jolloin se koko ajan valitsee hyvän reitin ja hyvän tavan olla ja tehdä,mikä lievittää kipuja, kun voi valita hyvät vaihtoehdot.
Hevonen kirmaa omilla teillään ja viihtyy, mikä myös helpottaa oloa, kun voi valita itselleen juuri sopivan tekemisen, tekemiset, tekemisentavan yms.
Hevonen on neulekuvioksi laadittu, siis mukavien monien pitämien telkemisten meininkiä ja niiden sosiaalisuutta, samaan aikaan kaffetauon tapaan pehmennetty sosiaalisuus että harrastavan ihmisen vapaamuotoinen ystävällinen, joskin muut etäämmäs ainakin osan aikaa jättävä tavallinen jutusteleva sosiaalisuus.
Hevonen on kirmatessaan myös tervehenkisen liikunnallinen ja itsenäinen luonne.

Kuva on sosiaalisella silmällä katsottava eikä tarkkaan matkittava tai yhtään näyteltävä, vaan omin päin opettelemisen tavalla tehtävä samasta teemasta juttuja, etenkin siis tunteidenmukaisuutta, ja kuulosteltava, miten se vaikuttaa oloon.

http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2017/01/tunteidenmukaisuuden-mahdollisuudesta.html
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html

In English: https://curingimpressions.blogspot.fi/2017/07/translating-some-very-few-points-in-teh.html
Watching this picture of a horse mildens pain, without need for pain killers or medicine. The picture is a model of indivudualistic life according to feelings. The free running horse runs in an arch. This way to ease pain suits also pets and other animals.
http://finnishskills.blogspot.fi/2012/10/live-and-let-others-live.html

* * *

Yksi vaihtoehto olisi tehdä kuvio pilkuista. Ja joku voisi painaa sen villakankaalle tms. Tai ristipistoina kahdella vierekkäisellä langalla, jottei tule niin tikkimäinen.
Tai ihan vain printata ylin kuva, jos se näkyy kyllin hyvin.

Kuva on siis "Elä ja anna toisten elää"-periaatteella tilaa saavasta omien tunteidensa mukaan kiehtovia juttuja harrastavasta, joka ei tule suoraa kohti vaan kaartaa ollen ystävällisen sosiaalinen ja itsenäinen, kirmaten niin kuin mieli tekee ja kulloinkin hyvä on. Samalla on pehmennetty tyyli kuin pullakahvit, kaikenlaista monen mielestä mukavaa ja tunteidenmukaista, niin saa olla paremmin rauhassa, on rakentavampi meno.




* * *
(Synnytyskipujen välttämisestä katso
synnytys keveämmin  A367. Polvilumpio sijoiltaan ja mielikuvat paikoilleen palaavasta & tervehtyvästä polvesta   17.8.2016
http://parantamisesta2.blogspot.fi/2016/08/polvilumpio-sijoiltaan-ja-mielikuvat.html
hakemisto http://parantamisesta.blogspot.fi ks. ihmeparannusohjeet sekä synnytys)

* * *

Auttaisikohan tämä hevosneulekuvio vaikkapa printtinä myös alkoholismiin, jos alkoholismi johtuu siitä, että elämä tuntuu liian rankalta?
Alkoholismiin, joka aiheutuu masennuksesta tms, myös linkkilistani http://eroonmasennuksesta.blogspot.fi

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

B447. Kiristävä tunne päässä ja sauna tai helle

Jos ihminen on kapeakatseiseen ajatteluun ja sen teoriaperspektiiviin, esim. koulutukseensa, urautunut ja lähtee sitten avarammille teille, joko laajempaan sivistykseen tai ajattelemattomampaan käytökseen, joka ei ota kaikkea huomioon, niin hän helposti kramppaa niskaansa tavallisen teoriaperspektiivnsä mukaisella tyylillä, mistä seuraa kiristävä tunne päähän ja huoli, että olenko nyt väärillä teillä. Huoleen yleensä auttaa terve järki, jokseenkin tervehenkinen meno ja ohjeen "Elä ja anna toisten elää" noudattaminen kaikissa kaikin puolin, sillä silloin uusikin menee ok tavalla. Kiristävää tunnetta aiheuttavia jännityksiä huojentaisi huaahtyyppinen rentoutus niskassa, mikä on tyypillistä saunalle ja ehkä helteessä lämmittelylle.

maanantai 6. helmikuuta 2017

B446. Liian komenneltu teini ja ruoka joka tuo löysemmän vatsan

Minua on ihmetyttänyt tällainen ilmiö, että varhaisteini tai teini on liian komenneltuna, ei saa ollenkaan tilaa omalle elämälleen. On kuin vanhempien tarkoituksella helpottamat ohjeet olisivat tulleet tulkituiksi suuriksi elämänviisauksiksi, vaikkei nuori itse niitä niin utlkitse eikä äiti, mutta isäkö tekee virheen tai pikkuveli tai lemmikkieläin tai vanhempien ammattialojen ihailija? Nuorelle sillä tavoin esikuvia olisivat kai ihailemiensa harrastusten vanhempi väki, joka voisi omalta osaltaan olla näyttämässä tietä aikuisempaan elämään, nuoren itse toivoman tyyppiseen.
Mutta voiko olla, ettei nuori koe itse ottavansa komenteluita niin tosissaan vaan hänen huomionsa on jotenkin muusta syystä kapeutunut enemmän kuin millainen hänen oma kapasiteettinsa olisi ja mielipiteensä tilanteesta. Voiko huomion kapeutuminen olla samantapaista kuin hänen kakalla äheltäessään: hänellä on kyllä kapasiteettia aika paljon tai paljonkin, mutta sillä hetkellä se ei ole käytössä kuin kapeutuneena vain? Voiko kyse siis olla esim. siitä, että kakkaaminen ja peräsuoli eivät toimi tuossa iässä oikein, vaan on kenties liian kova vatsa? Eli tarvitsisi jatkuvasti syödä sellaisia ruokia, joista tulee löysempi vatsa. Ja ehkä käydä kakalla useammin, peräsuolen tyhjemmäksi.

29.3.2017   Voisiko tuo kanssa olla liian korkeasta kehonlämpötilasta, esim. jos talvivaatteet keväällä?

B445. Tappelun vaara ja hyväonnisuus/-energiaisuus & "Elä ja anna toisten elää!"

Tappeluita sattuu kun asiat muutenkin romahtelevat ja sanovat kkrraaahhhh, silloin kun voimia ei riitä asioista huolehtimiseen eikä edes kaiken sosiaalisen huomaamiseen vaan on jotenkin epärakentava, pakkoa käyttävä, töksäyttelevä, liian asiakeskeinen, tunteita vailla. Siihen auttaisi hyvä jaksavaisuus: säästä nauttiminen, kauniit maisemat, tervehenkisyys, hyvin sujuva arki, rukoileminen, elävöittävyys, liikunta yms hyvää onnea tuovat voimia lisäävät asiat. Ja se, että pienentää taakkaa: luopuu liian raskaista tehtävistä silloin kunt untuu, etteivät voimat hyvällä onnella riitä, tai siis kun on liikaa onnettomuusalttiutta, vaikkei oikein tietäisi että miksi. Taakkaa pienentää myös "Elä ja anna toisten elää"-ohjeen noudattaminen: antaa kunkin olla mitä on, elää hyvää elämää, toisia häiritsemättä, elämänviisaasti, parempaan tulevaisuuteen tietä luoden.