Kutoessani tuli mieleen, että kutookohan moni sairastaessaan tai toipilaana. Sitä voi katsoa kahdelta kannalta. Toisaalta on hyvä, että on mukavaa, ei-niin-vaativaa tekemistä, jota saa omaan tahtiinsa tehdä ja jossa kenties on muille näytettävääkin ja jutunjuurta. Toisaalta kutominen on niin aivotonta toistavaa tekemistä, että meneeköhän siinä kaikki asiat yhdeksi mössöksi. Yleensä kai taudin yms muistoja ei kannata vaalia isommalti, koska ne ovat ikäviä ja kenties sairastuttavia, ja niin tilalle tarvittaisiin, vaikkapa mössönäkin, parepaa elämää, ihan mukavaa arkea. Mutta paraneminen toisaalta tuntuu vaativan tervehenkisyyttä, mitä tervehenkinen käytännönläheinen elämänsisältö tuo, tuo mm jotenmin selkeämmän pään ja tervehenkistä elämänsisältöä. Eli meinaiskohan tuo, e ttä voi olla hyvä kutoa vähän muttei eniimmäkseen vain kutoa, jottei jokin ryhti, selväpäisyys ja tervehenkisyys katoa. Vaan mieluummin ulkoilla edes vähän, ihailla luontoa, ottaa osaa elämään, tehdä edes hiukan tavallisia askareita, olla sosiaalinen, kenties lukea jotakin jne.
(Neulomisohjeita http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti